maanantai 10. lokakuuta 2016

MITEN PAKATA MATKALLE KEVYESTI? "CARRY ON"

Matkustin ammatikseni viisitoista vuotta Finnairilla. Välillä matkat olivat vain päivän tai pari, toisinaan reilusti pidempäänkin. Perheemme lomat ovat myös usein menneet matkustellessa. Lasten ollessa nuorempia, pakkasin myös heidän matkatavaransa, nyt saan olla onneksi enemminkin vain valvojan roolissa. Inhosin pakkaamista; se tuntui joka ainut kerta tuskaiselta ja aika loppui kesken. Pakatessa erityisesti tuntui, ettei ole mitään päällepantavaa ja lopulta laukussa kiloja oli aina liikaa. Kotiin tulin useimmiten niin, että matkalaukkuni oli lähes täynnä käyttämättömiä vaatteita. En ollut myöskään käyttänyt kuin vain yhtä kymmenestä huulipunastani.



Pakkasin siis pääsääntöisesti liikaa tavaraa mukaani ja usein ne eivät edes sopineet keskenään. Matkalla olin sitten pulassa ja ensimmäiset päivät menivätkin väkipakolla stressaten ja uusia vaatteita ostellen. Kun joutuu kiireellä väkisin löytämään jotakin, tulee helposti virhelyöntejä. Oravanpyörä, stressi ja rahanmeno jatkuu...


Usean matkustusvuoden jälkeen olen huomannut, että kaiken A ja O on ostaa rauhassa kotikaupasta jo heti kättelyssä sellaisia vaatteita, jotka sopivat toisiinsa ja ovat helposti muunneltavissa eri tilanteisiin. Kannattaa pitää aina mielessä oma väriskaala, eikä juosta viimeisten hullutusten perässä, jos ne eivät sovi itsellesi tai garderobisi sisällön kanssa yhdisteltäviksi. Huippumuodin värejä voi lisäillä outfittiin asusteilla tai nautiskella niiden ostamisesta vaikka reissun päällä.

Suosi lempikauppojasi, tai samoja brändejä, ei kannata poukkoilla, jos olet jo löytänyt mieleisesi. Lempikauppasi sisäänostaja tai pukeutumisneuvoja/ osaava myyjä on usein samalla aaltopituudella kanssasi. Hän luultavasti suosii samanhenkisiä vaatteita, jotka toimivat yhdessä sekä juuri Sinulle ja Sinut tuntien. Näitä noudattamalla pääset pakatessasikin helpommalla, ilman stressiä tai aikaa vievää pakkausoperaatiota. 


On hyvä muistaa, että kosmetiikan voi pakata pikku purnukoihin. Muovipurnukoita ja hajuvesispray-pakkauspulloja minikoossa voi ostaa todella monista tavarataloista ja marketeista. Kosmetiikkaa myydään myös minikokoisina aurinkorasvoista hammastahnoihin. Älä turhaan kieltäydy tutun kosmetiikan ilmaisnäytteistä; ne ovat aivan huippuja matkalle. Itse pidän erillistä matkameikkipussia, joka sitten on jo valmiina seuraavaa reissua varten. Näin helpotan ajankäyttöä reissun alle pakkautuviin muihin kiireisiin. Mikä tärkeintä, pienemmät purnukat jättävät enemmän tilaa myös tuliaisille. 

HUOM!
- !!! Mieti, mitä teet matkallasi ja pakkaa sen mukaisesti. SUUNNITTELE ja tee lista/kaavio laukun sisällöstä eri tilanteisiin! Jos et urheile matkallasi, et tod.näköisesti tarvitse urheiluasua mukaasi. Jos et ole ihan varma, ehditkö/haluatko kuntoilla, pakkaa mukaan oloasu, jota muutoinkin tarvitsisit ja jonka voit muuntaa tarpeen vaatiessa kuntoiluun sopivaksi.
- Pakkaa laukkuusi mahdollisimman vähän vaatteita, niin, että ne sopivat lähes kaikki toistensa kanssa käytettäviksi. Alusasuja on helppo pestä ja ne kuivuvat nopsaan. 
- Älä pakkaa viimeisintä blingiä olevaa toppia mukaasi, vain "just in case", jos sinulla ei ole siihen sopivaa yhdistettävää. 
- Pakkaa hellehatun kupuun ja rintaliivien kuppeihin sukkia, alusasuja, uimapukua....


- Suosi yhtä tai kahta toisiinsa sointuvaa väriskaalaa. Housujen ja takin kannattaa sopia toisiinsa ja lähes kaikkeen muuhunkin.
- Lopuksi levitä kaikki sängyllesi ja tarkista, että sinulla on muutamaa vaatetta yhdistelemällä matkasi eri tilanteisiin sopivia asuja.
- Pue lentokoneeseen päällesi painavimmat kenkäsi ja korusi, sekä takkisi. Muista laittaa kosteusrasvaa kasvoille, villasukat jalkaan ja juoda paljon vettä. Älä myöskään unohda aika-ajoin tuolijumppaa ja kävelyä lentsikan käytävillä!
- Pura laukkusi sisältö heti perillä, ja jos osa on rypyssä, mene suihkuun ja ripusta ne kylppärin kosteuteen oikenemaan.
- Älä unohda pakata pientä matkalaukkuvaakaa, jos aikeissasi on panostaa shoppailuun! 🌞

Luin jostakin kolme tipsiä, joita kevyesti matkustavan kannattaa noudattaa. Vinkit ovat
Matkakirjailija Evin Mc Neaneyltä.

1.  "Pakkaa vaatteita vain viikoksi, vaikka matkasi kestäisi pidempäänkin. Aina voi pyykätä vaikka kylppärissä (suihkusaippualla), käyttää hotellin pyykkipalvelua tai hyödyntää hostellien tai loma-asuntojen pyykkikoneita."

2. "Huolehdi siitä, että kaikki matkavaatteesi sopivat keskenään yhdisteltäviksi. Jokainen toppi sopii jokaisen alaosan kanssa, valitsemallasi väriteemalla. Miksaten ja mätsäten saat monia erilaisia kokonaisuuksia."

3. "Käytä pakkauslokeroita tai esim. compressiopusseja. Ne pitävät vaatteesi järjestyksessä ja näin saat pienempään tilaan pakattua enemmän."


Erittäin hyviä vinkkejä, jotka kannattaa pitää mielessä, kun jatkaa harjoittelua kohti kevyempää matkustamista. Näillä pikku neuvoilla on helppo suunnata kohti unelmien lomaa.

-Nina 
Detalji boutique
Kalastajantie 3
Espoo


Kommentoi alle, mitkä ovat sinun parhaat pakkausvinkkisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä olit tästä postauksesta? Otamme mielellämme rakentavaa palautetta ja postaustoiveita vastaan!