Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. toukokuuta 2018

SISUSTUS RAIKASTUU KALKKIMAALEILLA

b1

Lähestyvä kesä juhlineen, sekä ihanasti lisääntynyt auringonvalo saavat vanhat huonekalut ja sisustusesineet helposti näyttämään tunkkaisilta ja kuluneilta. Näin kävi myös meillä, ja siksi olikin hyvä aika testailla Detalji putiikissa myynnissä olevia uusia PintyPlus- spraykalkkimaaleja. 

Sarjan maalit on valmistettu EU:n alueella, noudattavat EU-normeja ja ovat vesiliukoisia, ympäristöystävällisiä ja korkealaatuisia. Ensimmäiseksi käsittelyyn pääsivät kuluneet jakkarat, joiden maalin väriksi valitsimme raikkaan valkoisen.

b2
Työjärjestys:

1. Aloitimme työn putsaamalla tuolit pölystä ja liasta. Vanhoja maaleja tai lakkoja ei tarvitse hinkata pois, ja näin säästyy se ikävin työvaihe. Näiden sprayvahojen, -lakkojen ja -maalien käyttäminen on superhelppoa, koska ne voi sprayata suoraan puhdistetulle vanhalle pinnalle.

2. Ensimmäisenä suihkutimme pintaan kerroksen sarjan primeriä eli tartuntapohjamaalia, joka luo tasaisen pohjan johon varsinainen maali tarttuu hyvin lisäten myös sen pitoa. Kuivatusaika tässä oli noin 1 h.

3. Seuraavaksi oli aika tarttua spraymaaliin, jota suihkuttelimme tasaisina ohuina kerroksina (kuivumisaika noin 15 min/kerros) kunnes pinta oli tasaisen kauniin värinen. Jakkaroihin tarvittiin 2-3 ohutta kerrosta, betoniseen kynttilänjalkaan riitti yksi kerros!

4. Lopuksi suihkautimme vielä jakkaroiden pintaan ohuen kerroksen sarjan mattalakkaa, joka antaa suojaavan pinnan ja jota varsinkin huonekalujen pintaan suositellaan. Vaihtoehtoisesti putiikilta löytyy pinnan käsittelyyn myös sarjan sprayvaha.

b3

Ja uskomattoman muutoksen saimme aikaan, kaikki näyttävät ihanan raikkailta ja pinta on upean matta. Jakkaroiden jälkeen oli "pakko" maalata vielä kynttilänjalkaa, naulakkoa, peltinen vati jne....

b4 b5 b6 2018-05-05-PHOTO-00000151

Suosittelemme ehdottomasti kokeilemaan maaleja. Työ on helppoa, nopeaa ja kustannustehokasta. DETALJI Boutiquesta löydät kalkki maalisprayt kuudessa eri sävyssä, sekä lisäksi pohjamaalin, mattalakan ja vahan. Ja kaikki nämä helposti suihkutettavana sprayna. #detaljitkohdilleen

Tuunausterkuin,
Siru ja aputyttö- Nina

DETALJI Boutique
Kalastajantie 3
ESPOO

Seuraa meitä myös instagramissa ja pinterestissä: @detaljiboutique 
Facebook sivut: detaljiBOUTIQUE

maanantai 23. huhtikuuta 2018

DETALJI FASHION SHOW - 26 UPEAA ASUKOKONAISUUTTA

Eilen Detalji boutique:n varastohallilla taas tapahtui. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävillä Arjen Luxusta messuilla oli tällä kertaa juuri saapuneita kevät- ja kesäuutuuksia, alevaatteita Outlet hinnoin, sekä sisustusta ja asusteita.

Päivän kohokohtana oli kuitenkin muotinäytös, jossa esittelimme 26 näyttävää asukokonaisuutta, pellavasta ja kesäasuista juhlapukeutumiseen. Jos et päässyt paikalle ollenkaan, tai satuit paikalle eri aikaan kuin muotinäytös, tänään on onnenpäiväsi ;-). 

Alla onkin eilinen muotinäytös kuvien muodossa. Mikä on sinun suosikki asukokonaisuutesi?


PS. Nämä uutuudet saapuvat putiikkiin ti 24.4 eteenpäin. Osa löytyy jo myös nettikaupasta, jonne lisäämme kokoajan lisää tuotteita. (Linkkejä kuvien alla)
DSC00067 DSC09944
DSC09945
Linkit: Calou Linn -korot
DSC09947
Linkit: Musta rullaballeriina
DSC09951
Linkit: Calou Rebecka off white // Helmiranneke 
DSC09953 DSC09954
Linkit: Koroke glitter sandaalit
DSC09957
DSC09959
DSC09962
Linkit: Calou rebecka black -korot // Falpala mekko
DSC09965
DSC09973
Linkit: Calou Astrid soft Off white // Koristeltu valkoinen tennari 
DSC09977
DSC09980
DSC09988
Linkit: Calou Maria blue -korot 
DSC09992
Linkit: Fest kaksiosainen silkkimekko // Calou Linn -korot 
DSC09998
DSC00004
Linkit: Empirehenkinen mekko // Musta rullaballeriina // Kukkaro ja kännykkälaukku 
DSC00007 DSC00013
Linkit: Tromba tunikamekko // Clutch laukku  
DSC00020
Linkit: Pizzo mekko 
DSC00024
Linkit: Hopea kimonoviitta 
DSC00026 DSC00028
Linkit: Piikkikärkiset korkkarit 
DSC00036
Linkit: Hopea glitter korkkarit  
DSC00044 DSC00046 DSC00051 DSC00057
Linkit: Calou rebecka korot 
DSC00060 DSC00062 DSC00083

Kiitos kaikille osallistujille! :)

Julkaisemme blogissa postauksen joka toinen viikko. Seuraa blogia esim bloglovinin kautta klikkaamalla TÄSTÄ tai ylimmästä kuvasta blogin oikeassa reunassa.


-Hilla


DETALJI Boutique
Kalastajantie 3
ESPOO

Seuraa meitä myös instagramissa ja pinterestissä: @detaljiboutique 
Facebook sivut: detaljiBOUTIQUE

maanantai 9. huhtikuuta 2018

KEVÄÄN JUHLAPUKEUTUMISINSPIRAATIOTA

Kevät ja kesä on perinteisesti vilkkainta juhla-aikaa, joten tässä julkaisussa annamme inspiraatiota kevään juhlapukeutumiseen. Lisää juhlamekkoja ja juhla-asukokonaisuuksia on toki tulossa myös  myöhemmin keväällä sekä putiikkiin, nettikauppaan, että tänne blogiinkin. 

Onko sitten tiedossa häät, yo-juhlat vai ihan vaan rennot syntymäpäiväjuhlat, voit mukauttaa asukokonaisuuden juhlavuutta kenkä- ja koruvalinnallasi.

1. Yksityiskohtainen silkki
Keväisen tuulen tuiverrus ja auringon lämpö oikein kutsuvat silkkimekkoja! Perinteisen silkkimekon sijaan valitse tänä keväänä mekko, jossa on mielenkiintoisia yksityiskohtia helmassa. Epäsymmetriset leikkaukset tekevät asukokonaisuudestasi näyttävämmän ja hauskemman! 

Jos vierastat puolisääreen ulottuvia mekkoja, aloita silkkimekolla. Ohut ja hento päälyskangas on läpikuultava ja liehuva, eikä mekko siksi näytä raskaalta. Alusmekon ansiosta ei mekko kuitenkaan ole läpinäkyvä.

DSC09676
Linkit: Festa silkkimekko // Calou Linn -kengät 
festa silkkimekko, beige, detaljiboutique (2)
2.  Vaaleanpunaista ja glitteriä
Tänä keväänä on supertrendikästä pukeutua näyttävästi kokonaan samaan väriin. Voit joko valita saman materiaalin päästä varpaisiin, tai leikkiä rohkeasti eri materiaaleilla. Kuka olisi arvannut, että glitter ja silkki sopivat näin hyvin yhteen?


Toisaalta tämän upean glitterhameen kanssa voi myös yhdistää satiininhohtoisen hupparin, jolloin saat aikaan sporttisen ja nuorekkaan, mutta kuitenkin juhlavan lookin. Glitterhameen voi myös vaihtaa hopeiseksi sointumaan hupparin väriin.

IMG_4427
Linkit: Paljettihame // Calou Frida -kengät   
paljetti paljettihame roosa, detaljiboutique
Linkit: Vieno paita hupulla  

3.  Pikkumusta twistillä
Jos päätät kaikista upeista väreistä huolimatta pukea päällesi mustaa, tee se tyylillä. Erilaiset materiaalit ja epäsymmetriset leikkaukset tekevät mustasta mekosta mielenkiintoisemman. 


Jos mekko on itsessään näyttävä ja omaa paljon yksityiskohtia, pidä korut minimissä, jotta mekko saa ansaitsemansa huomion.

nu ruudukas nu (2)
4. Kaksiosainen liehuva unelma
Tämän postauksen viimeisenä mekkona on tämä upea kaksiosainen liehukemekko. Alla on trikoinen alusmekko, ja päällä edestä solmittava silkkijakku. Näistä kahdesta muodostuukin näyttävä ja arvaamaton juhla-mekko!

Parasta kaksiosaisissa vaatteissa on se, että niitä voi käyttää sekä yhdessä, että erikseen. Rentoa alusmekkoa voi käyttää kesämekkona. Päälysjakun voi yhdistää teepaitaan sekä keväällä farkkuihin ja kesällä farkkushortseihin. 


Korkokengillä ja koruilla somistettuna mekko käy moneen kevään ja kesän juhlaan.

Fest kaksiosainen silkkimekko, sivultatakaa
Linkit: Fest kaksiosainen silkkimekko // Calou Linn 
IMG_4430 fest kaksiosainen silkkimekko alatoppi Fest kaksiosainen silkkimekko sininen

Toivottavasti sait inspiraatiota kevään tuleviin juhliin. Mikä asukokonaisuus oli suosikkisi? Jätä kommentti alle :)

Julkaisemme blogissa postauksen joka toinen viikko. Seuraa blogia esim bloglovinin kautta klikkaamalla TÄSTÄ tai ylimmästä kuvasta blogin oikeassa reunassa.

-Hilla
DETALJI Boutique
Kalastajantie 3
ESPOO

Seuraa meitä myös instagramissa ja pinterestissä: @detaljiboutique 
Facebook sivut: detaljiBOUTIQUE