Näytetään tekstit, joissa on tunniste mitä tehdä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mitä tehdä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. toukokuuta 2018

SISUSTUS RAIKASTUU KALKKIMAALEILLA

b1

Lähestyvä kesä juhlineen, sekä ihanasti lisääntynyt auringonvalo saavat vanhat huonekalut ja sisustusesineet helposti näyttämään tunkkaisilta ja kuluneilta. Näin kävi myös meillä, ja siksi olikin hyvä aika testailla Detalji putiikissa myynnissä olevia uusia PintyPlus- spraykalkkimaaleja. 

Sarjan maalit on valmistettu EU:n alueella, noudattavat EU-normeja ja ovat vesiliukoisia, ympäristöystävällisiä ja korkealaatuisia. Ensimmäiseksi käsittelyyn pääsivät kuluneet jakkarat, joiden maalin väriksi valitsimme raikkaan valkoisen.

b2
Työjärjestys:

1. Aloitimme työn putsaamalla tuolit pölystä ja liasta. Vanhoja maaleja tai lakkoja ei tarvitse hinkata pois, ja näin säästyy se ikävin työvaihe. Näiden sprayvahojen, -lakkojen ja -maalien käyttäminen on superhelppoa, koska ne voi sprayata suoraan puhdistetulle vanhalle pinnalle.

2. Ensimmäisenä suihkutimme pintaan kerroksen sarjan primeriä eli tartuntapohjamaalia, joka luo tasaisen pohjan johon varsinainen maali tarttuu hyvin lisäten myös sen pitoa. Kuivatusaika tässä oli noin 1 h.

3. Seuraavaksi oli aika tarttua spraymaaliin, jota suihkuttelimme tasaisina ohuina kerroksina (kuivumisaika noin 15 min/kerros) kunnes pinta oli tasaisen kauniin värinen. Jakkaroihin tarvittiin 2-3 ohutta kerrosta, betoniseen kynttilänjalkaan riitti yksi kerros!

4. Lopuksi suihkautimme vielä jakkaroiden pintaan ohuen kerroksen sarjan mattalakkaa, joka antaa suojaavan pinnan ja jota varsinkin huonekalujen pintaan suositellaan. Vaihtoehtoisesti putiikilta löytyy pinnan käsittelyyn myös sarjan sprayvaha.

b3

Ja uskomattoman muutoksen saimme aikaan, kaikki näyttävät ihanan raikkailta ja pinta on upean matta. Jakkaroiden jälkeen oli "pakko" maalata vielä kynttilänjalkaa, naulakkoa, peltinen vati jne....

b4 b5 b6 2018-05-05-PHOTO-00000151

Suosittelemme ehdottomasti kokeilemaan maaleja. Työ on helppoa, nopeaa ja kustannustehokasta. DETALJI Boutiquesta löydät kalkki maalisprayt kuudessa eri sävyssä, sekä lisäksi pohjamaalin, mattalakan ja vahan. Ja kaikki nämä helposti suihkutettavana sprayna. #detaljitkohdilleen

Tuunausterkuin,
Siru ja aputyttö- Nina

DETALJI Boutique
Kalastajantie 3
ESPOO

Seuraa meitä myös instagramissa ja pinterestissä: @detaljiboutique 
Facebook sivut: detaljiBOUTIQUE

maanantai 12. helmikuuta 2018

MITÄ TEHDÄ YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ + NELJÄ LAHJAVINKKIÄ

Ystävänpäivä on toisaalta tavallinen päivä muiden joukossa, mutta välillä on mukava viettääkin sitä. Tässä julkaisussa jaamme muutaman idean, mitä Ystävänpäivänä voisi tehdä, sillä esimerkiksi kulttuurin osalta sillon on paljon tekemistä tarjolla.


Joidenkin Ystävänpäivään kuuluu myös lahjojen antaminen, joten jos haluat piristää ystävää tai rakastasi, jaamme myös muutaman ystävänpäivälahjavinkin. Nämä lahjat ovat sellaisia, jotka sopivat monelle, ja ovat käyttökelposia arjessa. Parasta lahjoissa on se, että niitä käytettäessä muistaa lahjanantajan :). 

DSC08455
1. Metallinen sydänkaulakoru (nyt 15€, nom. 19€)
Sydän symboloi välittämistä ja rakkautta, mitä onkin kiva jakaa juuri Ystävänpäivänä. Tämä tyylikäs sydänkaulakoru on helppo lahja, sillä se piristää asun kuin asun ja sopii lähes kaikille. 

iPiccy-Design2
2. Käsikoru makeanvedenhelmillä (24€ -20%)
Käsikorun ystävälle ei tietenkään kannata antaa kaulakorua - edes Ystävänpäivänä. Näitä makeanvedenhelmillä koristeltuja käsikoruja löytyy useassa eri värissä, joten lahjaa ostaessa täytyy vain valita saajalle mieluisa väri.

iPiccy-Design3
3. Balleriina kaulahuivi (19,95€ -15%)
Kaikki eivät pidä koruista, tai eivät yksinkertaisesti käytä niitä. Siksi näin kevääseen mentäessä ihana lahja olisi myös pastellinsävyinen balleriina kaulahuivi. Huivi sopii hyvin lahjaksi, sillä sitä ostaessa ei tarvitse pähkäillä koon tai mallin kanssa. 

iPiccy-Design4
4. Kimaltava avaimenperä (16,95€-24€)
Onko ystävälläsi aina vaikeuksia löytää avaimet laukunpohjalta? Pitääkö hän glitteristä? Auta ystävää hädässä ja anna tälle ihana kimaltava persoonallinen avaimenperä! Tämä avaimenperä soveltuu myös laukkukoruksi, jos varsinaiselle avaimenperälle ei ole tarvetta.


MITÄ TEHDÄ YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ
Jos vielä pohdit, mitä tehdä Ystävänpäivänä, nappaa tästä mieluisat ideat aikatauluusi ja päivääsi sopien. Jos asukriisi iskee, ota inspiraatiota näistä asukokonaisuuksista ja muokkaa niitä itsellesi sopiviksi.


iPiccy-Design5
Aloita päivä aamuisella taidenäyttelyllä Ateneumissa. Ateneumissa on tällä hetkellä menossa Veljekset Von Wrightin näyttely ja Ankallisgalleria, joka voi olla mielenkiintoinen myös perheen pienimmille! Taidetta ihaillessa nälkä kasvaa sopivasti, jonka jälkeen on mukava kokoontua, joko treffikumppanin tai ystävien seuraan brunssille. Brunssilla saa mukavasti vaihdettua kuulumisia ja rupateltua rauhassa.

iPiccy-Design6
Kun päivä kääntyy iltapäiväksi, ohjelmassa on Jukka Kuoppamäen konsertti ja/tai Juurihoito kansallisteatterissa. Kulttuuri virkistää mieltä ja sitä on tarjolla ystävänpäivänä reilusti. Katso lisää ohjelmaa täältä. (<— klikkaa)

iPiccy-Design7
Illalla voi mennä joko ulos syömään lempiravintolaan (muista varata pöytä), tai rennommin järjestää ystävädinnerin kotona. Yhdessä kokkailu on hauskaa puuhaa, ja herkullinen ruoka palkitsee! Pitkän päivän jälkeen loppuillasta on ihana käpertyä sohvannurkkaan, joko seuraamaan talviolympialaisia tai uppoutua hyvän kirjan maailmaan. 

iPiccy-Design9
Toivottavasti keksit jotain mukavaa tekemistä!


Putiikissa on Ystävänpäivähulinaa tarjouksineen ti-ke 13.-14.2. Katso lisää Facebookin tapahtumasivulta klikkaamalla TÄSTÄ. Tervetuloa!

-Hilla
DETALJI Boutique
Kalastajantie 3
ESPOO

Seuraa meitä myös instagramissa ja pinterestissä: @detaljiboutique 
Facebook sivut: detaljiBOUTIQUE
Nettikauppa: www.detaljiboutique.com

<a href="https://www.bloglovin.com/blog/19326137/?claim=zga5x8a6t5u">Follow my blog with Bloglovin</a>