maanantai 10. huhtikuuta 2017

KEVÄT JA KESÄTAKIT JA -JAKUT


Säät lämpenevät hiljalleen kohti kevättä ja paksuimpia toppatakkeja saa alkaa heittämään kaapin tai varaston perukoille. Tilalle tulevat ihanat kevättakit, joiden stailaukseen halusimme tässä postauksessa antaa inspiraatiota. 

DSC02901

Farkkutakki on selvä kevään merkki, eikä meillä Detaljissa farkkutakki ole tietenkään tylsä selllainen. Tavalliseen takkiin tuo mielenkiintoa ja naisellisuutta ihana helmikoristelu takin etuosassa. Koristelu on niin vallitseva, ettei tarvitse edes huolehtia koruista, nehän tulevat kaupan päälle. 

DSC02922
Linkit: Farkkutakki // Housut // Kengät

Itse rakastan farkkutakkeja siksi, että ne voi helposti heittää lähes minkä tahansa asun päälle. Jos olet kotona mukavassa kolitsiasussa, mutta pikaisesti ulos lähtiessäsi haluat näyttää ihmiseltä, vastaus on farkkutakki niskaan ja menoksi! Erityisesti farkkutakin ihanat yksityiskohdat ja koristeet tekevät koko asusta suunnitellun näköisen.

DSC02913
Linkit: Farkkutakki // T-paita // Kengät

Farkkutakki sopii mainiosti myös esimerkiksi hameiden kanssa. Tänä keväänä saa vapaasti sekoitella printtejä ja erilaisia tyylejä, joten farkkutakkiin voi yhdistää ihanan kukkahameen ja rennon t-paidan. Teepparin kaveriksi sopii vaikka mukavat tennarit, jolloin päivän asu on valmis!

DSC02905

Toinen kevään must have takki on istuva tekonahkatakki. Tätä sinertävää mallia voi yhdistää joko rennompaan asuun tai heittää sen juhlavaatteiden päälle kevään ja kesän juhliin.

DSC02878

Mukavan ja trendikkään asun saa hyppäämällä helppoon housupukuun ja iskemällä päälle istuvan ”nahka”jakun. *Vinkki: Ota tämä asu mukaan kaupunkilomalle. Housupuvun raikkaat värit ja kuosit sopivat mainiosti Euroopassa kukoistavaan kevääseen ja varjossa saattaa vielä tarvita takin lämmikettä. Matkalaukkuun tarvitsee pakata vain kaksi osaa, kun puvussa tulee housut ja paita! Trendikkyys ja mukavuus on taattu.*

DSC02892
Linkit: Takki // Kengät

Kevät ja kesä ovat pullollaan juhlia. Tämä takki onkin täydellisen rento, mutta tyylikäs vaihtoehdo heittää vaalean kesämekon päälle juhliin lähtiessä. Kokonaisuudesta tulee rento fiilis, mutta alla on kuitenkin juhlava mekko, joten paikanpäällä voi säädellä pukukoodin mukaisen kokonaisuuden, eli pitääkö jakkua päällä, vai ottaako sen pois. Tietenkin kenkien ja korujen juhlavuudella voi myös säädellä tiettyihin juhliin sopivan kokonaisuuden.

DSC02895
Linkit: Takki // Mekko  

Mikä oli lempiasukokonaisuutesi tai kumman takin sinä haluaisit? #detaljitkohdilleen

-Hilla
DETALJI Boutique
Kalastajantie 3
Espoo
INSTAGRAM & PINTEREST: @detaljiboutique

maanantai 27. maaliskuuta 2017

MIKÄ ON CALOU?


Meille on putiikkiin saapumassa piakkoin iso satsi Caloun iki-ihania kevätkenkiä. Jos et tunne vielä merkkiä, niin tässä postauksessa on infoa kenkien valmistamisesta, materiaaleista sekä siitä, miksi niihin jää melkein koukkuun, eikä enää juuri muun merkkisiä kenkiä halua käyttää! Jos tunnet jo merkin, voit katsella ihania vanhoja ja uusia malleja, jotta voit valita valmiiksi omasi - tai unelmoida!
Blendcalou6

Calou Stockholm on ruotsalainen kansainvälinen arvostettu jalkinemerkki. Ergonomiset ja erittäin mukavat jalkineet tehdään käsityönä Ruotsissa, Italiassa ja Portugalissa. Ne ovat uniikeja sekä yksinkertaisen ajattoman kauniita malleiltaan, jotka henkivät puukenkien nostalgiaa. Calou Stockholm arvostaa enemmän laadukkuutta ja kädentaitoja kuin laajaa volyymia. 
Blendcalou1


Jalkineet ovat uskomattoman huippumukavat ja jalkasi rakastavat niitä jopa työskennellessään pitkiä päiviä seisaaltaan. Ne soveltuvat sekä työ-että juhlakäyttöön, ulos ja sisälle, rannalta cityyn, keliin kuin keliin.

Blendcalou2
Käyttömukavuus taataan pehmeällä, joustavalla ja ainutlaatuisella polyurethaani pohjalla. Kengät ovat iskuja pehmentäviä, kävellessä taipuisia, unohtamatta niiden keveyttä. Korkeakorkoistenkaan kenkien korkeus ei tunnu, koska kengissä on myös päkiän alla pehmeää korotettua pohjaa.

Blendcalou3
Jalkineet ovat kauttaaltaan nahkaa. Sisäkengässä on pehmentävä "tyynymäinen" nahkapohja. Pintamateriaalit on tehty mitä parhaimman laatuisesta mokasta, nahasta tai nupukista. Nahka pehmenee kivasti käytössä ja ikääntyy kauniisti.

Blendcalou4
Calou'lla on mallistossaan sandaaleja, korkkareita, bootseja, nilkkureita, kumppareita ja tietenkin "puukenkiä". Ajattomien mallien ja uskomattoman kestävän laadun ja mukavuuden ansiosta, voit käyttää kenkiäsi monia vuosia. Tervetuloa löytämään omasi! #detaljitkohdilleen 
Blendcalou5
-Nina & Hilla
DETALJI Boutique
Kalastajantie 3
Espoo
INSTAGRAM&PINTEREST: @detaljiboutique

maanantai 13. maaliskuuta 2017

MITÄ ASUSTE TUO ASUUN?

Aina ei uskoisi, miten paljon vaikutusta asusteilla on kokonaisuuteen. Jos vaatekaappiin katsoessa tuntuu, että samat vanhat vaatteet kyllästyttävät, saattaa katse olla väärässä paikassa. Silloin voikin miettiä, mitä asusteet toisivat kokonaisuuteen. Asusteilla voi ihan arkisistakin vaatteista taikoa kauniin ja suunnitellun näköisen asun itselleen. Tässä todisteeksi kolme ennen stailausta ja stailauksen jälkeen -kuvaa.

Ensimmäisessä asussa on ihana luotto neuletunika ja helpot mustat hegler -housut. Kaksi yksiväristä vaatetta pelkästään luovat vähän tylsän kokonaisuuden ja asu selvästikin kaipaa ”sitä jotain”. Kun kaulaan iskee ison näyttävän korun ja ranteeseen toisen, alkaa kokonaisuus muodostua. Sievät caloun korkokengät tuovat ryhtiä asuun, ja nyt on valmista!
Blendas1
Toinen esimerkki on varsinainen arkiasu, joka koostuu legginseistä, paidasta ja neuletakista. Kun ei tekisi mieli vaihtaa mukavia kotivaatteita, mutta haluaa näyttää tyylikkäältä astuessaan ulos talosta, on ratkaisu taas asusteissa. Vyöllä saa muotoa löysiin vaatteisiin ja laukku näyttää kuin uudelta kun lisää siihen hauskan karvapallon koristeeksi. Kauniit kengät ovat helppo kaunistaja ja väriin sopiva huivi luo yhtenäisen kokonaisuuden.
Blendas2
Kolmannen asun mekko muistuttaa vähän yöpaitaa. Tässäkin tapauksessa asusteilla on suuri voima. Kun laittaa jalkaan hopea-avokkaat ja ottaa kainaloon siron hopealaukun, mekko on kuin uusi. Lisää juhlavuutta ja näyttävyyttä saa viimeistelemällä kokonaisuuden kauniilla koruilla.

Blendas3
Asusteet todella merkitsevät, sillä asusteet luovat tylsempiinkin vaatteisiin yksityiskohtia, eli detaljeja, jotka tekevät asusta kuin asusta mielenkiintoisen! #detaljitkohdilleen


-Hilla
DETALJI Boutique
Kalastajantie 3,
Espoo
INSTAGRAM & PINTEREST: @detaljiboutique

maanantai 27. helmikuuta 2017

ASIAKKAAN LEMPILÖYDÖKSET

Taina on yksi kanta-asiakkaistamme ja hän esittelee nyt lempilöydöksensä putiikistamme. ”Kerrankin on kauppa, josta löytyy uniikkeja ja naisellisia vaatteita naiselliseen vartaloon, tämän ikäiselle naiselle”, Taina kertoo. ”Vaatteet ovat rentoja pitää päällä, sillä en ole ”jakku ihminen”. Niissä on kuitenkin kauniita yksityiskohtia ja leikkauksia, jotka tekevät vaatteesta spesiaalin.”
P2110153
Taina on lähdössä matkalle Aasiaan ystävänsä luokse ja sinne hän kokee kuvissa esiintyvän asukokonaisuuden, eli lempilöydöksensä, juuri täydellisiksi. Fysioterapeutin työssään Taina käyttää toisenlaisia vaatteita, joten vapaa-ajalla hänestä on kiva pukeutua näihin vaatteisiin. Tainan jalassa olevat blingilenkkarit sopivat hyvin kaupunkikävelyyn, mutta käyvät myös tapahtumiin, joita reissulla on tiedossa. 

P2110167
”Mahdun näihin mahtaviin housuihinkin, jotka ovat one size. Housuja pitää vain kokeilla päälle, niin yllättyy”, Taina iloitsee. 

P2110163
Silkkipaita puolestaan mukautuu ilmastoon; se ei ole hiostava, koska paita on luonnonkuitua. Alla on viskoositrikoo, jolloin silkki ei myöskään tunnu liian kylmältä päällä. 
P2110170
Taina iloitsee siitä, että nämä vaatteet käyvät tilaisuuteen kuin tilaisuuten ja että ne on helppo ottaa myös matkalle mukaan, sillä kaikki sopivat keskenään yhteen. Paitaa voi käyttää monenlaisen alaosan kanssa, ja tähtipöksyt puolestaan sopivat monenlaisen yläosan kanssa. Vain muutamalla vaatteella voi lähteä reissuun, kun etukäteen katsoo, että ne sopivat keskenään yhdisteltäviksi.

P2110183
Koruista Taina sanoo, että ne ovat näyttäviä ja helppoja, mutta edullisia. Yleisestikin putiikissa olevat tuotteet ovat laadukkaita, mutta kohtuuhintaisia. ”Ystävällinen ja osaava henkilökunta auttaa”, Taina muistuttaa.

P2110155
Onko sinulla lempilöydöstä putiikistamme? Jos olet kiinostunut esiintymään seuraavassa ”asiakkaan lempilöydös” -postauksessamme, jätä kommenttia tai ota muuten yhteyttä.


-Hilla
DETALJI boutique
Kalastajantie 3
Espoo
INSTAGRAM & PINTEREST: @detaljiboutique

maanantai 13. helmikuuta 2017

VAATEKAAPIN KULMAKIVET -DETALJI STYLE

Tässä postauksessa esittelemme Detaljin vaatekaapin kulmakivet. Vaatekaapin kulmakivillä tarkoitetaan yleensä vaatteita, jotka jokaisella tulisi löytyä vaatekaapistaan, tai jotka ainakin helpottavat elämää ja pukeutumista huimasti. 
Listasimme tähän artikkeliin Detaljin kumakivet, eli vaatteet ja asusteet, joista sekä henkilökunta, että asiakkaamme ovat pitäneet todella paljon. Näin ne  on todettu hyviksi, helpoiksi, monipuolisiksi, sekä tietenkin tyylikkäiksi ja kauniiksi vaatteiksi - toisinsanoen vaatekaappimme kulmakiviksi!

DSC09653

1. Calou kengät

Hyvät kengät ovat sellaiset, jotka on helppo heittää jalkaan, eivät purista, mutta ovat tyylikkäät ja sopivat monenlaisen asun kanssa. Seisomme paljon, jolloin on tärkeää, että kengät ovat hyväksi jaloillemme. Caloun kengät ovat juuri tällaiset kengät ja siksi yhtenä kulmakivenämme. Calou on ruotsalainen merkki, joka valmistaa kenkänsä käsityönä. Pohja on suunniteltu niin, että näillä ergonomisilla kengillä jaksaa seistä pitkiä päiviä. Kengät ovat kuitenkin niin kauniit, että yhdistämällä hellemekkoon ne soveltuvat myös kauniisiin kesäiltoihin. Lisäksi talvimallistosta löytyy nilkkureita. 

DSC09657

2. Nahkahousut

Jokainen vaatekaappi tarvitsee hyvin istyvat luottohousut. "Unelmapöksyiksi" kutsutut housumme ovat olleet tänä vuonna suuressa suosiossa - ja syystäkin. Nämä venyvät tekonahalla varustetut housut sopivat lähes jokaiseen vartaloon ja imartelevat sitä. Housujen takaosan stretchkankaan ansiosta housu joustaa ja saa edessä olevan hengittävän tekonahkaosuuden näyttämään hyvältä. Materiaalina nahka on helppo yhdistää erilaisten materiaalien kanssa; se tuo särmää ja asennetta sekä mielenkiintoa asuun kuin asuun. Housut käyvät mukavuutensa ansiosta arkihousuiksi, mutta ne saa stailattua upeiksi myös juhlaan.

DSC09672

3. Silkkipaita

Vaatekaapissa täytyy olla myös paita, joka ei petä. Meillä kaikilla on aamuja, jolloin tulee kova kiire tai yksinkertaisesti vaatekriisi. Tällöin pelastaa silkkipaita, joka näyttää aina hyvältä. Ilmavan kevyt kangas tuntuu ihanalta päällä ja silkin alla on pehmeä trikoovuori. Paitaa löytyy eri malleissa, joko kiristysreunuksella varustettuna (kuvassa) tai suoralla helmalla, joten lähes jokaiselle vartalolle löytyy sopiva paita. Värivalikoima on myös kattava, joten jokaiselle löytyy varmasti mieleinen silkkipaita pelastamaan vaikeita aamuja. Paidan voi myös stailata juhlaa varten esimerkiksi hameen ja asusteiden kanssa!

DSC09666

4. Blingkoru

Asusteista puheenollen, yksityiskohdat merkitsevät, sillä kauniilla korulla saa viimeisteltyä asun. Se muuttaa kokonaisuuden heti ajatellun näköiseksi. (Asusteiden merkityksestä asukokonaisuudessa -aiheesta blogissa myöhemmin.) Asiakkaiden suosikkeja ovat olleet nämä käsikorut (kuvassa), joita löytyy putiikistamme useassa eri värissä ja mallissa. Korussa on sopivasti blingiä ja rouheutta, jotta sen saa hyvin stailattua sekä arkeen että juhlaan!

DSC09667

Tässä siis Detaljin vaatekaapin kulmakivet tällä hetkellä. Kommentoi, mikä on sinun vaatekaappisi kulmakivi, se joka pelastaa aina, tai joka jokaisella pitäisi mielestäsi olla kaapissaan. #detaljitkohdilleen

DSC09654

-Hilla
DETALJI boutique
Kalastajantie 3
Espoo
INSTAGRAM & PINTEREST: @detaljiboutique